Omistuksen ja hallinnon erottaminen hallintoon liittyy yrityksen johdon asettaminen ammattilaisten vastuulle, jotka eivät ole sen omistajia. Yhtiön omistajat voivat olla osakkeenomistajia, johtajia, julkisyhteisöjä, muita yrityksiä ja alkuperäisiä perustajia. Tämä erottaminen antaa ammattitaitoisille johtajille mahdollisuuden harjoittaa suuryrityksen monimutkaista toimintaa.
Ammattitaitoiset johtamistaidot
Yrityksen kasvun myötä kysyntä on erilainen osaamisen hallitsemiseksi yhtiön toiminnassa, jolloin yrityksen omistajilla ei välttämättä ole kaikkia tarvittavia taitoja ja kokemusta tietyissä johtotehtävissä. Omistuksesta erillisen johtoryhmän luominen antaa yritykselle mahdollisuuden hoitaa ammattilaisia, joilla on erilaiset taidot, kuten markkinointi, yritysrahoitus ja suhdetoiminta.
Helpompi suorituskyvyn arviointi
Suorituskykyarvioinnit ovat olennainen osa hyvää hallintotapaa, sillä ne mahdollistavat johtajien arvioida yhtiötä ja tuoda esiin parannettavia alueita. Suorituskyvyn arvioiminen voi olla monimutkaista, jos omistajuuden ja hallinnon erottaminen on puutteellista. Erottaminen kuitenkin helpottaa hallituksen ja johtajien arviointia objektiivisesti. Omistajat voivat vapaasti käsitellä toimitusjohtajan ja muiden ylimmän johdon kanssa arvioinnin jälkeen.
Pääoman käyttö
Pääoman käyttö edellyttää järjestelyjä, joilla määritetään tapa, jolla resursseja ja varoja hoidetaan yrityksessä. Henkilökohtaisen omaisuuden ja velkojen erottaminen liiketoiminnan varoista ja veloista voi osoittautua vaikeaksi yrityksille. Johtajat tulevat suunnittelemaan tapoja, joilla liiketoiminnan omaisuutta hallitaan tuottamaan suurimmat voitot kaikille osakkeenomistajille.
Tarkastukset ja saldot
Erilliset johtajat ja omistajat yrityksessä varmistavat, että valvonta- ja tasapainojärjestelmä on käytössä. Johtajat toimivat puskurina yrityksen ja sidosryhmien välillä siten, että ne voivat lieventää sidosryhmien toiminnan kielteisiä vaikutuksia ja välttää sidossuhteita. Johtajat soveltuvat hyvin sellaisten strategioiden käyttöönottoon, jotka vähentävät muiden sidosryhmien tappioita toisen sidosryhmän toimien seurauksena.
