Vapaakauppa on puhtaimmassa muodossaan kauppapolitiikka, jonka avulla osallistuvat maat voivat käydä kauppaa keskenään ilman, että niiden hallitukset asettavat tuontitulleja tai tarjoavat vientitukia. Vapaakauppasopimuksessa (FTA) olevat hallitukset ovat pääsääntöisesti suostuneet olemaan tukematta omia toimialojaan, jotka tuovat tai vievät tavaroita tai palveluita, jotta he saavat etusijaa muihin asiaan liittyviin valtioihin nähden, mutta myös suostuvat olemaan asettamatta rajoituksia toisille yrityksille. kansakuntia.
Vapaakaupan edut
Vapaakauppasopimuksista on useita etuja. Vapaakauppasopimukset helpottavat sijoittajien sijoittamista rajojen yli. Ne myös leikkaavat kustannuksia yrityksille, jotka tuovat tai vievät sopimuksessa mainittuja maita. Vapaakauppasopimuksia voidaan käyttää myös tekijänoikeuksien, tavaramerkkien, patenttien ja muiden suojaamiseen immateriaalioikeudet kyseisten maiden yksityishenkilöiden ja liiketoimintayksiköiden t Yhdysvaltain hallitus on myös käyttänyt vapaakauppasopimuksia yrittäessään edistää oikeusvaltioperiaatetta kehitysmaissa. Toivo on, että kehittyvä valtio on valmis noudattamaan kansainvälisiä standardeja, koska se ei halua menettää vapaakauppasopimusta.
Toinen mahdollinen etu vapaakauppasopimuksille on se, että ulkomaisiin tavaroihin ja palveluihin pääsee helposti antaa kuluttajille enemmän vaihtoehtoja. Joissakin tapauksissa kuluttajat voivat saada laadukkaamman tuotteen tai palvelun. Se voisi myös antaa niille mahdollisuuden ostaa samoja tavaroita halvemmalla joko ostamalla tuotteen halvemman ulkomaisen version tai koska kotimaiset valmistajat alentavat hintojaan pysyäkseen kilpailukykyisinä.
Vapaakaupan haitat
Vaikka vapaakaupalla on etuja, on myös haittoja. Jotkut väittävät, että vapaakauppasopimukset suosivat luontaisesti vahvempia, vauraampia maita ja aiheuttavat haittaa kehitysmaille. Esimerkiksi kriitikot viittaavat siihen, että kehittyvissä maissa toimivien yritysten on vaikea kilpailla vakiintuneiden yritysten kanssa, jotka tuottavat vastaavia tuotteita taloudellisesti turvallisemmissa maissa. Toiset väittävät, että vapaakauppasopimukset vahingoittavat kotimaista teollisuutta ja työntekijöitä, koska yritykset päättävät ulkoistaa tuotantoa maihin, joissa työvoima- ja muut kustannukset ovat paljon halvempia, mikä poistaa kotimaiset työpaikat ja taloudellisen kehityksen. Toiset taas viittaavat siihen, että vapaakauppasopimukset johtavat suurempaan eriarvoisuuteen kaikissa asianomaisissa maissa, mikä mahdollistaa rikkaiden rikkauden ja köyhien köyhyyden ja pienempien yritysten mahdollisuuksien vähentämisen.
Esimerkkejä vapaakauppasopimuksista
Esimerkkejä vapaakauppasopimuksista ovat:
- NAFTA. Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus on Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus.
- EU. Kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden odotetaan tekevän vapaakauppasopimuksia kaikkien muiden jäsenvaltioiden kanssa. EU neuvottelee myös vapaakauppasopimuksista EU: n ja kolmansien maiden välillä.
- ASEAN. Kaakkois-Aasian maiden liitto on vapaakauppasopimus, joka on perustettu vuonna 1967 Thaimaan, Singaporen, Filippiinien, Indonesian ja Malesian välillä. Brunei, Laos, Burma, Vietnam ja Kambodža ovat liittyneet ASEANiin.
- Mercosur. Mercosur on Etelä-Amerikan vapaakauppasopimus. Uruguay, Paraguay, Argentiina ja Brasilia perustivat Mercosurin vuonna 1991. Mercosuriin kuuluu useita "assosioituneita maita", jotka eivät ole täysivaltaisia jäseniä, mutta jotka voivat liittyä vapaakauppasopimuksiin jäsenvaltioiden kanssa.
Maailman kauppajärjestö (WTO) perustettiin neuvottelemaan ja laatimaan kansainvälisiä kauppasääntöjä ja edistämään vapaakauppaa maailmanlaajuisesti. WTO: ta johtaa jäsenmaiden hallitukset.
